Alkoholivalaistus

http://funny-pictures-blog.com/wp-content/
uploads/2011/09/Drunk-MEME.jpg

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tässä alkoholia käsittelevä kirjoitukseni, jonka piti alunperin olla osa RANDOM SHIT -postausta, mutta se venyi niin pitkäksi, että päätin tehdä tästä erillisen kirjoituksen. Tämä kirjoitus kun on nimenomaan vain randomia shittiä, koska minulla ei oikeastaan ole mitään uutta tai maailmaa mullistavaa sanottavaa alkoholista. Se mitä yritän tekstillä välittää, on lähimmäisenrakkautta: rakas tekstiäni lukeva alkoholinkäyttäjä, pidäthän huolen itsestäsi. 

Aivan ensimmäiseksi haluan avata teille omaa suhdettani alkoholiin seuraavan kyselyn avulla.

1. Milloin olit ensimmäisen kerran humalassa?

- 16-vuotiaana.
2. Milloin olit viimeksi humalassa?

- 30.11.
3. Minkä tyhmyyden voit laittaa humalan piikkiin?

- Sen, että hukkasin kenkäni.
4. Oletko saanut uusia ystäviä humalassa?

- Uusia tuttavuuksia kyllä.
5. Mitkä ovat krapulaoireesi?

- En harrasta krapulaa.
6. Miksi juot?

- Juon siksi, että rentoudun ja jaksan tanssia aamuneljään asti.
7. Onko ihminen mielestäsi eri ihminen humalassa kuin selvinpäin? Perustele.

- Alkoholi vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, mutta tietenkin ihminen on erilainen. Itse olen puheliaampi ja estottomampi.
8. Onko absolutismi mielestäsi ihailtavaa?

- Absolutismiin johtavia syitä on monia. Jos ihminen on absolutisti suojellakseen sekä fyysistä että henkistä terveyttään, tottakai se on ihailtavaa.
9. Lempijuomasi, jos raha ei olisi este?

- Valkoviini.
10. Miten ja missä mieluiten juot?

- Juon yleensä kohtuudella, mieluiten yökerhoissa ja kavereiden luona.
11. Kerro kuvitelma, johon alkoholi liittyy kiinteästi?

- ?
12. Kuinka paljon pystyt juomaan?

- Riippuu todella monista asioista. Tavallisesti 10 annosta on raja, jota ei kannata ylittää.
13. Paras kännäyskaveri?

- Kämppikset ja parhaat kaverit!
14. Hauskin tuntemasi ihminen humalassa?

- En viitsi mainita nimeltä.
15. Rasittavin tuntemasi ihminen humalassa?

- Katso kohta 14.
16. Milloin oli todella hauskaa humalassa?

- Lähes aina!
17. Juotko murheisiisi?

- En. En koskaan juo, jos olen masentunut tai ahdistunut. 
18. Juotko turhautumiseesi?

- En.
19. Juon, siis olen...?

- Juhlija!
20. Kysymys juomisesta johon haluat vastata?

- Kuinka monta kertaa olet juonut liikaa? - Kahdesti. 1½ vuotta sitten ja viime kuussa. Tavallisesti juon fiksusti.

Voin siis rehellisesti myöntää, että pidän alkoholista. Pidän sen aikaansaamasta fiiliksestä ja olotilasta, siitä itsevarmuudesta, rohkeudesta, estottomuudesta ja rentoudesta, jonka alkoholi tuo mukanaan. Mutta alkoholi on viisasten juoma! Ei siksi, että se tekisi viisaaksi, vaan siksi, että sitä on osattava käyttää viisaasti. Jos osaat, hyvä niin! Mutta jos et osaa, jatka lukemista ja lue seuraavat alkoholivalaistuksen hedelmät, joita itse juomiseni kanssa noudatan. Tai ryhdy absolutistiksi.

Jos juot, juo iloon! Itse en ikinä juo suruun tai murheeseen. En ikinä lievennä pahaa oloani alkoholilla vaan päinvastoin, vahvistan hyvää oloani. Tämän olen kokenut harvinaisen hyvänä neuvona.

Jos juot, juo sen verran, ettei sinusta huomaa, että olet humalassa. Itse en ole aina osannut ja nyt hävettää, että olen heilunut hulluna humalassa. Nykyään tiedän, että pistän stopin juomiselle siinä kohtaa, kun huomaan, että katse alkaa jumittaa ja kävely horjua. 

Jos juot, juo sen verran, ettet kadu. Alkoholi altistaa ihmisen niin helposti itsensä satuttamiselle. Lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka tekevät humalassa asioita, jotka rikkovat heitä sisältä. Asioita, jotka eivät tule tekemättömiksi, vaikka kuinka toivoisi; asioita, jotka jäävät kaduttamaan. 

Ja hei, jos juominen on lähtenyt lapasesta ja vanttuusta ja kintaasta ja rukkasesta ja vaikka mistä, pidä tipaton tammikuu. Ja vaik ei ois lähteny, pidä silti. Määki pidä. 

RANDOM SHIT

Jouluiset terveiset! 

Olen tällä hetkellä yksin, sillä kämppäkaverini lähtivät jo muutama päivä sitten kotikonnuille lomaa viettämään. Itse lähden lomailemaan vasta muutaman päivän päästä, koska töitä ja luentoja on vielä ensi viikolla jonkun verran! 

Meikätytön tämänhetkinen joulutunnelma koostuu kaapin päällä istuvasta rumasta lötköjalkaporosta, kämppikseni tekemästä puoliksisyödystä karkkikuusesta ja jääkaapin ovessa olevasta Aamulehden joulukalenterista, josta on avattu ehkä viisi luukkua. Niin, ja siitä suuresta harmistuksesta, että en ehdi enää osallistumaan yhteenkään Kauneimmat joululaulut -tapahtumaan! "Voe tikkerperi!", sanois Noita Nokinenä. 

Olen ollut taas kuukauden hiljaa, vaikka minulla olisi ollut kirjoitettavaa ja sanottavaa vaikka mistä. Kuten blogini alustuksessa olen sanonut: olen aina silloin hiljaa, kun ei pitäisi ja päinvastoin. No, tähän alkuun heitän teille pläjäyksen turhanpäiväistä "Mitä kuuluu?" -paskaa, jonka jälkeen lätisen tyhjänpäiväistä "Älä jätä aivoja narikkaan" -paskaa erillisessä postauksessa. Kuten huomaatte, päivän sana on paska. Tämän verbaalisen lahjakkuuden multihuipentuman runsas esiintyminen tämänpäiväisessä tekstissäni johtuu siitä, että katsoin eilen Netflixistä tylsistyksissäni elokuvan Jackass 3.5, jonka sisältö on sekä paskaa että kirjaimellisesti paskaa. Sain elokuvasta jokaista hermosolupoloistani raiskaavan päänsäryn, jonka voimistumista edesauttoivat naapurini, joiden karaokekannat nousivat kattoon kello 00:00 viime yönä. I. had. a. blast.

No, mitä paskaa tein kuluneen kuukauden aikana?

TYÖ JA KOULU:

Feissasin ensimmäistä kertaa kadulla

- Oooo se oli kivaa! Tein lappuennätykseni ja näin Madventuresin Rikun ja Tunnan ♥

Kuuntelin elämäni ensimmäisen kuunnelman
- Tein kuunnelma-analyysin lasten kuunnelmasta Noita Nokinenän joulu. Oi vitsi, että oli kivaa! Nyt mun suurimpana toiveena on ostaa äänikirjoja ja kuunnella niitä. KIVAAAA!

Tein itse kuunnelman

- Luentateatteri-kurssin käytännön lopputyönä tuli tehdä ryhmissä kuunnelma. Oman ryhmäni kanssa teimme Peter Panista. En seurannut aktiivisesti sähköpostiani, joten roolikseni osui Kapteeni Koukku. Onneksi merirosvokarjunta on mun alaa, "Ärrrr, kirottu Peter Pan!!!"

Osallistuin luentoon pilliin puhaltamisesta

- Emeritusprofessori piti meille neljän tunnin luennon aiheesta resonaattoriputket. Periaatteessahan se on ääntä laadullisesti parantavaa terapiaa, joka toteutetaan ääntämällä vedessä olevaan putkeen. Käytännössä se näyttää kuplien tekemiseltä pillillä. Järkeä tai ei, that's what I do at school.

VAPAA-AIKA:

Vietin viikonlopun siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa

- Jee! Teimme ruokaa, poltimme keittiönpöytäämme pysyviä kraatereita vesipiipun tuhkalla ja kävimme kahvilassa.

Juhlin ystäväni ylioppilasjuhlia

- Eräs ystävistäni pääsi 5. pvä ylioppilaaksi, joten juhlimme hänen ylioppilasjuhliaan iloisissa merkeissä. Kuuntelimme hyviä puheita ja söimme todellatodella hyvää ruokaa!

Juhlin ystäväni syntymäpäiviä

- Juhlin. Aika railakkaasti->

Vedin ihan överit kännit

- Ilta päättyi siihen, että juoksin pakkasessa ilman kenkiä rautatiekiskoilla. Etsiskelin kenkiä seuraavana aamuna hymyssäsuin->

Aloitin tipattoman joulukuun

- Päätin, että huono viinapääni pitää nyt hetken lomaa. Tein myös laskelmia siitä, mitä kaikkea olisin saanut vuoden aikana juomarahoillani. Tuli melkein itku.

Olin ensimmäistä kertaa yökerhossa ilman meikkiä

- Tuli äkkilähtö kaupungille, joten ei ollut aikaa laittautua! Oli kivaa olla selvänä ja ilman meikkiä. Oikeesti, oli tositosi kivaa! Kävelin kotimatkan (n.5km) naapurini kanssa, koska emme halunneet maksaa taksista. Kiva aamukävely!

RANDOM:

Suoritin autokoulun syventävän vaiheen

- Jep. Toisinsanoen tein isän Fordilla pari hätäjarrutusta ja käkkärikäännöstä, opettelin moottorijarruttamista ja kuuntelin muutaman tunnin luentoa, jonka pääpointit olivat: "Pidä turvaväli, osta sähköauto, älä kaahaa, osta sähköauto, tee taskuparkkeja, osta sähköauto."

Ostin tanssiaismekon

- Olen menossa tammikuun alussa kaverini aveciksi Reserviupseerikoulun kurssijuhlaan Haminaan, joten tarvitsin tanssiaisiin mekon. Löysin aivan ihanan upouuden vihreän mekon hintaan 99e ♥_♥

Sain kutsun kiakkovierasjuhliin

- Seisoin keskustorin bussipysäkillä, kun sain Timo Jutila -naamariin pukeutuneelta henkilöltä lappusen. En ymmärtänyt lapussa mainostetuista hipoista sen kummempia, joten heitin lapun roskiin. Muutaman päivän kuluttua luin uutisista kyseisistä hipoista. Harmi etten osallistunut, oon aina tuntenut palavaa halua rikkoa Stockan ikkunoita.

Kävin toista kertaa tänä vuonna shoppailemassa

- Kulutushysteria ja minä ollaan ku paita ja peppu. NOT! Ostin topin ja kolme kynsilakkaa. Eilen koitin uudestaan ja meni jo hiukan paremmin: ostin kahdet farkut ja vyön. Alan oppia!

Korjasin läppärini

- Otsikko on yhtä harhaanjohtava kuin Findancen otsikointi konsanaan. Todellisuudessa vain irrotin näytön muovin ja kiristin pari ruuvia, jotta näyttö ei enää roiku ja heilu kuin 10-lapsisen katraan imettäneen naisen tissit. 

Valvoin 48 tuntia

- ... jonka jälkeen menin töihin. Ennen jokaista ovikellon soittoa laskin kymmeneen ja hengitin syvään kuin krapulainen teini. Nukahdin rappukäytävään odottaessani työkaveriani kerrostalon ylemmistä kerroksista.

  

Kaaduin noin 153 kertaa

- Liukastevoiteella käsitellyt saappaat + kuopassa sijaitseva koti + peilijää = minä naamallani takapihalla, minä naamallani etupihalla, minä naamallani ojassa, minä naamallani kaikkialla. 

http://edu.joroinen.fi/~xavier/kuvia/paska.jpg

This is how we do it

(Tää on ranskaksi, mutta videon idean varmasti ymmärtää, vaikka kieltä ei osaisikaan!)

50 tuntia junassa tekee hyvää sielulle

http://www.samppalinna1.blogspot.fi/

Olin tänä kesänä reilaamassa erään ystäväni kanssa. Kiersimme reitin Tanska - Alankomaat - Saksa - Itävalta - Italia - Slovakia - Puola. Yllä linkki blogiin, jota pidimme aktiivisesti reissullamme. Juttu on väsynyttä ja kirjoitettu hutiloiden lähinnä siihen tarkoitukseen, että läheisemme pysyvät kartalla siitä missä päin maailmaa parhaillaan menemme ja mitä teemme. Siitä huolimatta, suosittelen lukemaan jos reilaus vähänkään kiinnostaa! Postauksista saa ainakin aidon kuvan meidän touhuiluista ja hyviä tosielämän esimerkkejä reilaamisesta. JA HUOM, vakuutan, että postaukset käyvät reissun edetessä selkeämmiksi ja järkevämmiksi, ensimmäiset postaukset ovat suoranaista scheissea ♥

Mahti reissu! ♥ 

Kirjoittelen myöhemmin enemmän omia ajatuksiani tämän kesän reilireissusta (näin jälkikäteen matkaa muistellen), kun kirjoitan postauksen matkustamisesta ja tekemistäni reissuista.

(Blogin nimi oli hetken mielijohde, kuten blogi itsekin. Feel free to laugh.)

Rakkaudesta musiikkiin. Ja hiljaisuuteen.

Olin edellisviikolla brittiyhtye Hurtsin keikalla ja siitä lähtien olen hautonut ajatusta musiikkiaiheisesta kirjoituksesta. Nyt kun olen viettänyt koko päivän kotona rauhallisissa tunnelmissa on minulla vihdoin sopivasti aikaa ja mielen rauhaa kirjoittaa aiheesta.

Heti alkuun on myönnettävä, että minä en kuuntele paljon musiikkia. Tosiaan, en kuuntele! Kaupungilla näkee todella paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat kuulokkeistaan radiota ja soittolistojaan, mutta minä en ole yksi heistä. Se ei johdu siitä, ettenkö pitäisi musiikista. Pidän minä ja PALJON ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ mutta toisinaan pidän enemmän hiljaisuudesta. 

Kun kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä silmät kiinni omassa sängyssä myöhään illalla. Yleensä rauhallista, syvää musiikkia. Kuuntelen paljon instrumentaalista sekä sellaista, jossa sanoitukset ovat pienessä osassa, sillä samastun kappaleissa itse musiikkiin, en juurikaan lyriikoihin. Mieluummin kuuntelen instrumentaalisia kappaleita ja sanoitan niitä itse mielessäni. Todella harvoin löydän kappaleita, joiden sanoitukset kuvaavat omia ajatuksiani ja tunteitani osuvasti. Hyvät lyriikat ovatkin sitten hyviä isolla H:lla ja vaikuttavia isolla V:llä! Pääasiassa kuitenkin tahdon luoda kuulemani perusteella mieleeni ihan omia kuvia, viedä musiikin tarinaa eteenpäin omalla tavallani. 

Uskon, että jokainen haluaa kuunnella sellaista musiikkia, joka kuulostaa omalta sisäiseltä itseltä. Sellaiselta, jolta oma keho ja jolta omat ajatukset kuulostaisivat, jos ne olisivat musiikkia. 

Miltä sinä kuulostat? Minä kuulostan tältä:

Myös hiljaisuus kuulostaa hyvältä.
Kokeile.

En tahdo kirjoittaa sinusta

en tahdo kirjoittaa sinusta enää runoja

sillä olet minulle muisto

vain kivusta ja hulluudesta

joskus luulin, luulin niin

silloin luulin

rakkaudesta

en ole sinulle edes ilmaa

en ole sinulle mitään mitä tarvitset

kävelet lävitseni huomaamatta mitään

tuntematta lämpöä

nosta kilpes!

sulje arpes!

en tahdo kirjoittaa

sinusta

enää

runoja.

(fulminate, 2011)

The one and only, Ritis

Googletin Ritakadun ja löysin tämän. Täydellistä! ♥

Kysyin kämppikseltäni toivepostausta ja hän vastasi kuin apteekin hyllyltä: Ritis. Ritis eli Pyhä Ritakatu. Tämänhetkinen olinpaikkamme, sielumme koti kultainen.

Muutin Ritikselle kahden kaverini kimppakämppään suorittaakseni opintopisteitä avoimessa yliopistossa ja nopeasti hain ja sain myös töitä. Muutostani on kulunut pian kaksi kuukautta, joten olen jo tovin ehtinyt seuraamaan elämää täällä opiskelijan puhtoisessa paratiisissa. Jo ensimmäisenä yönä sainkin esimakua tulevasta! Alakerran bileiden äänten hiljennyttyä alkoi musiikin pauhaamista kuulua kerrosta ylempää. Keskellä viikkoa. Nyt olen jo tottunut tähän jatkuvaan elämisen meininkiin ja meteliin ja olen oikeastaan tykästynyt siihen, että paikka on niin rento ja elämänmakuinen. Yhteisöllisyyttä ei todellakaan puutu: onhan meillä Facebookissa jopa oma ryhmä, Ritisklubi!

Olemme ystävystyneet monien naapuriemme kanssa. Alakertaa kutsumme leikillämme Helvetiksi, koska siellä on aina rajut bileet ja itsekin sisällä käytyämme olemme voineet todeta kaljatölkkien ja pizzalaatikoiden täytteisen sisustuksenkin muistuttavan itse Manalaa. Yläkerran asukit sitten taas ovat luonnollisesti Taivaan poikia, mikä johtuu osittain yläpuolellamme asuvasta Pietarista. Naapureinamme on myös paljon kämppisteni luokkakavereita sekä muutama insinööriopiskelija, joiden kanssa pidämme toisinaan viinanhuuruisia lettukestejä.

Naapurit ovat mahtavia, mutta mahtavimpia ovat omat kämppikseni. Kahden kuukauden aikana olemme täydellisesti välttyneet yhteenotoilta ja riidoilta (koputan puuta). Meillä on aika selvät pelisäännöt esimerkiksi tiskivuorojen kohdalla ja olemme jakaneet sekä jääkaapin että kuiva-ainekaapin hyllyt keskenämme niin että emme vahingossa syö toistemme ruokia. On ihan parasta, kun huonon päivän jälkeen voi tulla kämpille ja jutella kämppisten kanssa kuluneesta päivästä ja höpötellä niitä näitä ja tehdä vaikka jotain ruokaa. On kivaa, että on seinän takana kavereita, joilta voi pyytää välitöntä apua tai neuvoja tai vaikka lainata paitaa tai pyytää laittamaan hiukset illan bileitä varten. Kaiken A ja O on se, että pyrimme olemaan puuttumatta toistemme asioihin ja huolehdimme yhdessä yleisestä viihtyvyydestä. Yksin saa olla kun omaa rauhaa tarvitsee, mutta on hyvä tietää, että hyvää seuraa saa sekunnissa! Tätä on meidän kimppakämppäily.

Illat ritiksellä, ritisläiset ja kasarimusiikki. Parasta. Täällä on hyvä elää ja olla! 

Kuulumisia

Lettikiharat synttärijuhlinnan kunniaksi!

Kahden viikon hiljaisuuden jälkeen on aika palata bloggaamisen äärelle, ja huh mitä kaikkea lokakuun loppupuolella ehtikään tapahtua! Juhlin useampaan kertaan railakkaissa merkeissä (esim. kämppikseni syntymäpäiviä ♥), osallistuin ensimmäistä kertaa yliopiston tenttiin HUI ja saimme kämppäämme kylään lukiokavereitamme, jotka toivat itsensä lisäksi rakkaan Yamahan takaisin luokseni. Ah! 

Kuun lopulla aloitin myös yliopistolla uusia opintojaksoja, kuten luentateatterin ja äänihäiriöiden kurssin, joiden ohella olen käynyt tavanomaisesti töissä. Tavallisten työvuorojen lisäksi osallistuin Unicefin e-laskukoulutukseen, sillä suoraveloituksen poistuminen muuttaa kuukausitukijoiden rekrytointia ja feissaukseen tulee uusia haasteita, mutta onneksi uuden lahjoitustavan testaaminen ja omaksuminen on sujunut hyvin ja tuonut kivaa vaihtelua työhön! Kiirettä on siis pitänyt ja olenkin muutaman kerran saanut lähteä pitkän luentopäivän jälkeen suoraan töihin, huhhuh! Mutta onhan se kiva saada välillä jotain ihan oikeasti aikaan. 

HEI ja eilen mä sain elämäni ensimmäiset pakit. Kyllä! Alkukesästä ex-poikaystäväni kanssa erottuamme olen tavannut yhtä jos toista heppua, jotka eivät juurikaan ole saaneet sukkia jaloissani pyörimään ja nyt kun sitten tapasin henkilön, josta oikeasti kiinnostuin niin DAN-DAN-DAN-DAA :'''DDD Elämä on välillä aika tajutonta, mutta onneksi mulla on täällä maailman parhaat kämppikset ja työkaverit, joiden seura saa elämän mälsät puolet unohtumaan hetkessä. Eli ei muutakun uuteen nousuun!

Lokakuu, sekä lihaton että irstaan lihallinen, päättyi jo, mutta haluan kirjoittaa teille oman reseptini, joka on älyttömän nopea, helppo ja maukas kasvisruoka. Kyseinen resepti on tämänhetkinen lempireseptini, nam herkkua!

♥

Paprikarisotto (yhdelle)

yksi iso paprika

puolikas sipuli

yksi kasvisliemikuutio

risottoriisiä

mausteita (basilika, oregano, valkopippuri, mustapippuri, suola...)

1. Pilko paprika ja puolikas sipuli pieneksi silpuksi. 

2. Keitä n. 5dl vettä pienessä kattilassa ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio. Itse käytän fond du chefiä.

3. Kuullota paprikan palaset ja sipulisilppu pannulla pienessä määrässä rasvaa. Hetken kuullotuksen jälkeen lisää riisi.

4. Lisää pannulle vähän kasvislientä ja anna riisin imeä lientä rauhassa kannen alla. Lisää lientä vähitellen, aina kun riisi on imenyt edellisen määrän lientä. 

5. Liemen loputtua, mausta mielesi mukaisesti. Ja nauti!

Prejudice, the child of ignorance

Arvoisat mustat, valkoiset, heterot, biseksuaalit, homot, lesbot, lyhyet, pitkät, lihavat, laihat, rikkaat ja köyhät! Kävin eilen elokuvissa katsomassa tuoreen suomalaisen elokuvan nimeltä Leijonasydän, jossa uusnatsi rakastuu naiseen, jolla on tummaihoinen poika. Tänään köyhä keskikokoinen valkoinen hetero kirjoittaa teille kyseisen elokuvan innoittamana aiheista erilaisuus ja ennakkoluulot. 

Ennakkoluuloisen silmäni avautuivat, kun olin 16. Saatoin isoskoulutukseni loppuun ja hain innoissani ensimmäistä kertaa isoseksi rippileirille. Hain samalle leirille kuin parhaat ystäväni, sillä halusin viettää ikimuistoisen leirikokemuksen juuri heidän kanssaan. Toivomustani ei toteutettu, vaan minut sijoitettiin leirille aivan eri isosten kanssa. Olin todella pettynyt ja ajattelin leirikesäni olevan pilalla: en todellakaan pitänyt muista isosvalinnoista. (Jälkeenpäin on selvinnyt, että tunne oli molemminpuolinen. Tai siis, paremman sanan puutteessa: kaikinpuolinen.) Yksi isosista oli hiljainen tyttö, joka käveli erikoisesti. Yksi poikamainen tyttö, joka pukeutui mielestäni oudosti. Yksi ärsyttävä tyttö, jolla ei ollut paljon ystäviä ja yksi äänekäs poika, jota pidin huomionhakuisena. 

Heistä tuli läheisiä ystäviäni.

Olin tuntenut jokaisen heistä jo vuosia: he kävivät kanssani samaa koulua, osa jopa samoilla tunneilla. Tiesin heidän nimensä, perheenjäsenensä, harrastuksensa, koulumenestyksensä ja maineensa. Tiesin heistä paljon kaikkea. Luulin tietäväni kaiken tarpeellisen, mutta olin väärässä. Kahdeksan päivän rippileirin aikana silmieni edessä avautui uusi maailma. (Dramaattista, vai mitä? DAN-DAN-DAN-DAAAAA.)

Konfirmaatio 2010

Hiljainen tyttö osoittautuikin hullunkuriseksi, äärettömän huumorintajuiseksi ja avoimeksi ihmiseksi. Poikamainen tyttö osoittautui rohkeaksi ja rehelliseksi ihmiseksi, jonka ymmärrys on laaja sekä maailmaa että ihmisiä kohtaan. Ärsyttävä tyttö osoittautui omille ajatuksilleen uskolliseksi jääräpääksi, jolla on taitavat kädet ja lämmin sydän. Äänekäs poika osoittautui sekä fiksuksi ja ajattelevaiseksi nuoreksi mieheksi että hyväsydämiseksi ystäväksi. 

Leirin jälkeen jatkoimme tiiviisti yhteydenpitoa ja yhdessäoloa. Olen onnekas, kun sain mahdollisuuden tutustua heihin: he ovat antaneet ja opettaneet minulle niin paljon, etten tiedä miten sen kertoisin. 

Hmm. 

Ennakkoluuloton, suvaitsevainen, ymmärtäväinen. Näillä sanoilla luonnehdin itseäni helposti. Kannatanhan minä tasa-arvon toteutumista jokaisessa mahdollisessa asiassa! Onhan minulla nykyään paljon erilaisia ja erikoisia ja outoja kavereita! Olenhan itse outo ja kummallinen!

Perseelleni istahdettuani ja hetken kansanomaisesti sanottuna funteerattuani, tajuan kuitenkin olevani sitä yhä. Ennakkoluuloinen. Puuf. Teen yleistäviä päätelmiä salamannopeasti ja täysin hatarin ja perusteettomin syin. Varakkaista ja menestyvistä ihmisistä saatan ajatella pelkästään äänensävyn tai yhden ilmeen perusteella: ahne, itsekäs, häikäilemätön. Poikkeavan näköiseen saatan suhtautua vähä-älyisempänä. 

Onneksi tiedostan itsessäni koko ajan paremmin tämän suunnattoman typeryyden, jota myös ennakkoluuloisuudeksi kutsutaan. Kuka tahansa voi yllättää.

“I don't care if you're black, white, straight, bisexual, gay, lesbian, short, tall, fat, skinny, rich or poor. If you're nice to me, I'll be nice to you. Simple as that.”
- Eminem

Särjetty

maljakko juhlapöytään

maljakko, jota ei toivottu

hyödytön esine, joka särjettiin

heitettiin seinään ensimmäisestä rakkauden säröstä

sirpaleinakin

silti maljakko

(fulminate, 2011)

Rutiinit

Katsottuani hetki sitten netistä jakson Vain elämää ja syötyäni muutaman suolakurkkuvoileivän, havahduin siihen kuinka paljon itselleni on jo muodustunut uusia rutiineja.  

Kämppäkavereideni kanssa meille on muodustunut jo joitain yhteisiä rutiineja. Yksi niistä on lettuillat, joita vietämme tämän tästä. Tiski- ja letunpaistovuorot takaavat tasapuolisen vastuunjaon ja letunpaistajalla on aina hyvää juttuseuraa pöydän ääressä odottavasta makeannälkäisestä ystävästä! Iltaisin on myös tavallista, että kokoonnumme huomaamattamme samaan tilaan höpöttämään tuntikausiksi päivän sattumuksista ja maailman menosta. Netflix-leffailtoja unohtamatta!

Lempparirutiinini ovat myöhään katsotut tv-sarjat. Tapanani on valvoa joka yö keskiyöhön asti ja katsoa jakso tai kaksi jotain tv-sarjaa. Tavallisimmin katson Netflixistä Breaking Badia, mutta joskus tykkään katsoa myös Vain elämää tmvs. hyväntuulisuutta puhkuvaa ohjelmaa. Keskiyöstä aamukymmeneen asti nukkumisen mahdollistavat iltaluennot ja iltatyöt, TYKKÄÄN ♥

Eilen saimme vieraaksemme muutaman ystävän, joille kokkasin herkkusieni-parsapastaa ja mustikkapiirakkaa, joiden ohjeet löydät alta. Illalla nautimme viiniä ja pidimme (vähän liiankin) hauskaa. Hyvää Lihattoman Lokakuun puolivälijuhlaa!


Herkkusieni-parsapasta (kolmelle)

350g pastaa
4-6 isoa herkkusientä
2 isoa sipulia
1 purkki valkoista tankoparsaa
1 sitruunan mehu
2dl ruokakermaa
juustoraastetta
mustapippuria
suolaa

1. Pilko herkkusienet, sipulit ja tankoparsa pieniksi paloiksi. Purista sitruunamehu. 
2. Kuullota herkkusienet ja sipulit pannulla pienessä määrässä rasvaa. Lisää pilkottu tankoparsa ja sitruunamehu. 
3. Lisää hetken paistamisen jälkeen ruokakerma, juustoraaste ja mausteet ja sekoita.
4. Keitä pasta, kaada keitinvesi pois ja sekoita sieni-parsakastike pastan sekaan.

Mustikkapiirakka

50g margariinia
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
2dl sokeria
3/4 dl maitoa

Täyte:
1dl kuohu- tai vispikermaa
1dl ranskankermaa
3/4 dl fariinisokeria
1tl vanilliinisokeria
4dl pakastemustikoita

1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka.
2. Sulata rasva ja jätä jäähtymään.
3. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.
4. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
5. Lisää taikinaan sulatettu rasva, maito ja jauhoseos ja sekoita tasaiseksi.
6. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa n. 15min.
7. Vaahdota kuohu- tai vispikerma. Lisää ranskankerma ja sokerit ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kermaseos piirakkapohjalle ja ripottele päälle lopuksi mustikat.

Feissarin comeback ja tuparitohinaa

"Mitä töitä sä teet?"

"Mä feissaan"

"Teet MITÄ?"

Tosiaan: feissari. Mikä kumma se on?

Urbaanin sanakirjan mukaan Feissari on se ärsyttävä iholle pyrkivä omantunnon ääni, joka kerjää työkseen rahaa kadulla. Kinuttu raha menee (toivon mukaan) johonkin hyväntekeväisyystyöhön. 

Läheltä liippaa, mutta aika kaukaa kuitenkin!

Face-to-face -varainhankinta (ts. feissaus) on järjestöjen tapa hankkia uusia jäseniä tai tukijoita. Feissausta tekevät erilliset katu- ja ovitiimit, jotka kertovat työkseen ihmisille järjestön toiminnasta, tavoitteista ja aikaansaannoksista. Suomessa feissaavia järjestöjä ovat mm. Amnesty, Greenpeace, Unicef, WWF ja SPR. Feissaaminen on haastavaa, mutta antoisaa. Tulostavoitteet asettavat omat paineensa, mutta ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan käydyt keskustelut tekevät työstä palkitsevan. Jokainen työpäivä on aivan erilainen, sillä joka vuorossa kohtaa uudet ihmiset, joiden lähtökohdat ja mielipiteet ovat erilaiset. 

Feissasin tänä vuonna WWF:ää kolme kuukautta. Pidin feissaustaukoa matkustaessani ympäri Keski-Eurooppaa, mutta uuteen kaupunkiin muutettuani päätin hakea takaisin feissauksen pariin, tällä kertaa maailman vaikutusvaltaisimmalle lastenjärjestölle Unicefille. Kirjoitin työhakemuksen, kävin työhaastattelussa ja otin tarjotun paikan vastaan. Viime viikolla olin kaksi päivää Helsingissä koulutuksessa ja suoritin muutaman harjoitusvuoron Helsingin tiimin kanssa. Huomenna pääsen ensimmäistä kertaa töihin oman tiimin kanssa!

♥

Viikonloppuna olin kii-rei-nen. Matkustin lauantaiaamulla kotiseudulleni ja vietin vähän aikaa kotona, leikkasin siskoni hiukset (voih!) ja nautin isän tekemää hyvää ruokaa. Illalla lähdin ystäväni tupaantuliaisiin, joita juhlimme aamuyöhön asti. Viininhuuruisen Aliaksen jälkeen suuntasimme kaupungin yöelämään. Sain kerrankin karaokekaverin ja laulaa lurautimme ystäväni miesystävän kanssa paikallisessa vähän Hectoria! Seuraava päivä kului yliopiston ryhmätyöosuutta valmistelemalla ja muita kotiseudulla asuvia kavereita tapaamalla. 

Huomenna olen suunnitellut tekeväni täytettyjä uunipaprikoita. Ohjeen laitan tänne myöhemmin. Katsotaan millainen lopputulos saadaan aikaan!


PS. Katsoin tänään kämppisteni kanssa Netflixistä elokuvan Hall Pass. Hyviä komedioita näkee harvoin, joten tätä on nyt pakko suositella. Check it out!

Verenluovutuskielto ja Lihaton Lokakuu

Oletko koskaan käynyt verenluovutuksessa? Toivottavasti olet! Yhdellä verenluovutuksella autat kolmea ihmistä, vau! 

Itse kävin ensimmäisen kerran verenluovutuksessa viime vuonna ja toisen kerran kävin tänään kämppikseni kanssa, Tampereen SPR:n veripalvelussa. Olimme paikalla 13:15, pois lähdimme 15:45. Verenluovutukseen varattu aika oli 2omin. Hmm, mikä meni väärin?

Ilmoittauduttuamme, terveydentilakyselyt täytettyämme ja niiden pohjalta käydyt haastattelut läpäistyämme istuskelimme pöydän ääressä SPR:n sponssaamia mehuja ja kolmioleipiä nauttien. Hetken odottelun jälkeen hoitaja kutsui minut verenluovutuspedille. En katsonut, kun hoitaja pisti neulan kyynärtaipeeseeni, sillä kyynärtaipeeseeni pistäminen ja veren virtaamisen näkeminen saa minut voimaan pahoin. En tiedä miksi.

Verta otetaan noin puoli litraa ja veripussi täyttyy 5-10 minuutissa. Hoitajat käyvät useamman kerran tänä aikana kysymässä voinnista ja mahdollisesta heikotuksesta ja kaikki tapahtuu muutenkin hyvin ammattimaisesti. Heidän ansiostaan minullakin oli yllättävän hyvä ja rauhallinen olo koko luovutuksen ajan ja suunnittelin jo kuinka voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa luovuttaa verta säännöllisesti (eli n. 3kk välein). Kunnes oli aika poistaa letku ja sitoa kyynärtaive... 

Fiilikset verenluovutuksen jälkeen. Mur.

En ehtinyt kuin tuntea kuvotuksen aallon ja sanoa hoitajalle voivani pahoin, kun jo menetin tajuntani. Huoneen toisella puolella verta luovuttava kämppikseni kertoi tilanteen näyttäneen kamalalta. Kun virkosin, koin jotain todella outoa: en tosissani tiennyt kuka olen, missä olen ja keitä ympärilläni seisovat ihmiset ovat! En ole aikaisemmin kokenut vastaavaa. Onneksi hoitajat toimivat rauhallisesti ja ammattimaisesti! Yksi heistä kertoi lainsäädännöstä, jonka mukaan kahdella luovutuskerralla pyörtynyt henkilö saa pysyvän verenluovutuskiellon (pyörryin siis ensimmäiselläkin kerralla, mutta lievemmin). Hoitaja pyysi varmistuksen vielä Helsingin luovutuslääkäriltä ja niin se on, en saa luovuttaa verta enää. Nyt harmittaa! Jos Sinulla on ikää vähintään luovutukseen vaadittavat 18 vuotta, kannustan sinua menemään ja luovuttamaan vähän minunkin puolestani! Älkää ainakaan pelästykö omaa tarinaani, suurimmalla osalla luovuttajista heikotus jää hyvin hetkelliseksi ja vähäiseksi.

JA erittäin sulava aiheenvaihto verenluovutuksesta lihasta luopumiseen. Nimittäin: tänään alkoi Lihaton Lokakuu! Jos et ole kuullut tapahtumasta, tsekkaa vaikka Facebookista Docventuresin Lihaton Lokakuu -tapahtuma. Ideana on lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä merkittävästi lokakuun ajan. Tempauksen taustalla vaikuttavat sekä ekologiset, eettiset että terveydelliset seikat. Ota ihmeessä selvää tapahtumasta ja liity joukkoon! Itse olen ollut kasvissyöjä 1½ vuotta, joten tempaus ei muuta omaa arkipäivääni mitenkään, mutta tuen tempaukseen mukaan lähteneitä ystäviäni (joita lähtikin mukaan ilahduttavan moni!) täysillä. Siksi jaankin koko lokakuun ajan joitain herkullisiksi ja hyviksi toteamiani reseptejä täällä blogissa! Hyvää lihatonta (tai lihallista!) lokakuuta itse kullekin.


Tänään tein kämppiksilleni (joista toinen on mukana Lihattomassa Lokakuussa, jes!) soijarouhecannelloneja. Nam, herkkuja! 

Soijarouhecannellonit

1pkt cannelloneja

Täyte: 
500g soijarouhetta
2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
1 porkkana (raasteena)
2-3dl vettä
valkopippuria
oreganoa
basilikaa
juustoraastetta

Päälle:
1 tlk ruokakermaa
1 tlk tomaattimurskaa
juustoraastetta

1. Paista soijarouhe pienessä määrässä rasvaa. Lisää hienonnetut sipulit, valkosipulinkynnet, porkkanaraaste ja vesi. Mausta. Lisää lopuksi juustoraastetta ja sekoita. Juustoraaste sitoo täytteen ainekset toisiinsa, minkä ansiosta putkien täyttäminen on hyvinkin vaivatonta!

2. Laita täyte putkien sisään veitsen avulla. (Kannattaa antaa täytteen jäähtyä hieman, ettei kädet pala!) Veitsi toimii mielestäni täyttämisessä parhaiten, mutta jotkut käyttävät lusikkaa. Tee niinkuin parhaaksi koet! Täytä jokainen putki aivan täyteen, putken suusta suuhun. Lado putket vieretysten vuoalle.

3. Kaada putkien päälle tomaattimurska ja kerma. Ripottele päälle juustoraastetta.

4. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-30min. Et voilà! 

Erittäin havainnollistava kuva soijarouhecannelloneista.

When I run, the world goes quiet

Päätin tänään, että seuraava aihe, josta kirjoittaisin olisi juokseminen. Tärkeä harrastukseni, mielen puhdistajani, terapiamuotoni. Luonnostelin jo kirjoituksen pohjan ja aloin lukemaan, millaisia blogikirjoituksia muut ihmiset ovat juoksemisesta kirjoittaneet. Törmäsin sarjakuvaan, joka kertoo juoksuharrastuksesta niin osuvasti ja oivaltavasti, että päätin jättää oman kirjoitukseni toistaiseksi pöytälaatikkoon ja jakaa kanssanne kyseisen sarjakuvan.

http://theoatmeal.com/comics/running

Suosittelen ehdottomasti lukemaan kaikki osat, mutta alla pätkä, joka tiivistää sarjakuvan sanoman. 

"I run because I seek that clarity. Maybe it's superficial. Maybe it's just adrenaline and endoprhins and serotonin flooding my brain. But I don't care. I run very fast because I desperately want to stand very still. I run to seek a void. The world around me is so very, very loud. It begs me to slow down, to sit down, to lie down. And the buzzing roar of the world is nothing compared to the noise inside my head. I'm an introspective person, and sometimes I think too much, about my job and my life. I feed an army of pointless, bantering demons. But when I run, the world goes quiet."

is it really?

Homo ei satu

Katsoin tänään kämppikseni kanssa Brokeback Mountainin (parempi myöhään kuin ei milloinkaan!) ja aloin taas kerran ajatella asiaa. Homoja ja homofoobikoita. Rakkautta, seksuaalisuutta, ihmisoikeuksia ja muuta kevyttä.

Mieleeni muistui eräs asia yläasteelta. Nimittäin leikkasin hiukseni lyhyiksi ollessani 15-vuotias. Rakastin niitä hiuksia! Niiden kanssa oli vapauttavaa olla ja liikkua ja niitä oli helppo laittaa. Monet kehuivat, että lyhyt malli korosti kasvonpiirteitäni kivasti. Ohessa havainnollistava kuva muutaman vuoden takaa.

Hiustenleikkuun jälkeen minua luultiin muutamaan otteeseen pojaksi. Esimerkiksi kerran kylmällä säällä eräs ohikulkeva mies kehotti "skootteripoikaa pistämään paksumpaa päälle". Silmänrajaukset, korut, kynsilakka, huulet ja tissit (vaikkakin pienet, angst) unohtuivat ihmisiltä jotenkin tyystin, kun näitä kommentteja viljelivät. Lyhyt tukka = poika. OK. Nuo yksittäiset tapaukset ohitin lähinnä nauramalla, mutta olen jälkeenpäin kuullut, että itseäni ja muita lyhyttukkaisia kavereitani alettiin tuohon aikaan kutsua koulussa lesboiksi. MITÄ. Leikkasin hiukseni, olen shiis lesbo!!1 

Ei tuo minua loukkaa, lähinnä hämmästyttää.

En usko olevani lesbo, onneksi ja valitettavasti, mutta jos olisin ja joku muuttaisi sen perusteella käsityksensä minusta, loukkaantuisin. Sanon, etten usko olevani, koska seksuaalisuus on niin joustava ominaisuus. Lokeroiminen ja rajanveto on tarpeetonta, ihmisen seksuaalisuus kehittyy muiden ominaisuuksien ohella läpi elämän. Tällä hetkellä ainakin uskon vakaasti olevani hetero. Jos kuitenkin olisin lesbo, olisin sitä rehellisesti ja ylpeästi. Miksen olisi? Olenhan myös rehellisesti ja ylpeästi hetero eli toisin sanoen olen rehellisesti ja ylpeästi oma itseni. 

Ihmiset, jotka määrittelevät jonkun seksuaalisen suuntautumisen perusteella, ovat uskomattomia. Asian voi rinnastaa siihen, että määrittelisi jonkun silmien värin perusteella. Tai ihon värin perusteella, minkä kaikki 2000-luvulla elävät jo ymmärtävät olevan naurettavaa. Naurettavaa - sitä on homofobia. 

Ihminen pelkää luonnollisesti asioita, jotka uhkaavat hänen omaa henkistä tai fyysistä koskemattomuuttaan, kuten hylkäämistä, väkivaltaa, petoeläimiä, piikkejä. Asioita, joihin liittyy vahingoittumisen uhka. Miksi joku siis pelkää homoa? Homon kohtaamiseen ei liity minkäänlaista henkisen tai fyysisen koskemattomuuden uhkaa. Homo ei satu. Älä pelkää, ei syytä huoleen. 

Olen keksinyt vain kaksi selitystä homofobialle:

Ennakkoluulot. Homofoobikolla on tavallisesti todella vääristynyt ja ennakkoluuloinen käsitys homoista. Homot on älyttömän yliseksualisoituja. Homofoobiset ihmiset, joiden kanssa olen keskustellut ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan niin, että homot ajattelisivat alinomaa seksiä. Onko jotenkin absurdi ajatus, että homot kirjoittaisivat kauppalistoja ja lukisivat uutisia ajattelematta lainkaan seksiä sinä aikana? 

Huono itsetuntemus. Ihminen, joka pelkää homoa, mahdollisesti pelkää vain itseään. Ihminen, joka pelkää homoa, pelkää voivansa olla itse homo. Homofobian takaa löytyy ehkä aivan toinen pelko: hylätyksi tulemisen pelko. Ihminen, joka pelkää homoa, pelkää olevansa homo ja pelkää tulevansa arvostelluksi, tuomituksi ja hylätyksi. 

Olen kuullut, kuinka ihmiset ovat pohtineet, miten suhtautuisivat samaa sukupuolta olevaan ystävään, joka paljastaisi olevansa homo. Olen kuullut, kuinka on ääneen pohdittu sitä, että miten sellaisen kanssa sitten enää voisi missään olla. Ja onko se aina saunassa ja rannalla katsonut meitä SILLÄ silmällä. Homous ei tarkoita sitä, että jokainen samaa sukupuolta oleva vetäisi puoleensa. Homous ei tarkoita sitä, että haluaisi harrastaa seksiä kaikkien samaa sukupuolta olevien kanssa. Jos pelkäät, että tuo homoystäväisesi nyt sitten himoitsee sinua, luulet itsestäsi liikoja. Vetävätkö kaikki vastakkaista sukupuolta olevat sinua puoleesi, rakas hetero homofoobikko? Luuletko, että kaikki heterot vastakkaisen sukupuolen edustajat tuntevat vetoa sinuun, rakas hetero homofoobikko? En usko, etkä usko varmaan itsekään. 

PS. Brokeback Mountain 5/5 ja rip in pieces Heath Ledger

Knock knock who's there

It's ME! 

Kuka minä olen..?

Lyhyesti: 

Ennen kouluikää olin villi. Levoton, puhelias ja aika sekaisin. Lempinimiäni olivat Ilopilleri ja Tinttarella. Harrastin pokémon-kortteja ja pc-pelejä kuten Jazz Jackrabbittia. Kuuntelin Spice Girlsiä ja kiipeilin puissa. Luulin, että naapurin pojat ovat maailman ainoat miehet. 

Ala-asteella olin kympin tyttö. Kiltti, ahkera, perfektionisti. Periaatteiden tyttö. Harrastin partiota ja vihasin sitä. En osannut solmuja enkä koskaan oppinut tekemään nuotiota. Soitin pianoa ja luin kirjoja, jotka kertoivat klooneista ja velhoista. Halusin mennä naimisiin Antti Tuiskun kanssa. Nuutipukinpäivänä lausuin naapureiden ovilla kaverin kanssa kirjoittamia runoja. 

Eräs runoista kertoi meritähdestä ja se alkoi näin:

olin kerran merellä päin
siellä suuren ihmeen näin
yhtäkkiä sijasta kalan
joka palan
oranssin mä näin
aivan yllättäin

sitten suuni ammollaan
alkoi tähti puhumaan!
"tipuin tänne taivaasta
ei ollut hajuakaan maasta!"

Yläasteella olin kympin tyttö. Kiltti, ahkera, perfektionisti. Periaatteiden tyttö. Masennuin, kävin psykologilla ja halusin kuolla. Tosissani. Leikkasin hiukseni, koska halusin, että peilistä katsoisi joku muu. Pelasin salibandya, mutta olin kentällä sumussa. Olin joka päivä sumussa, koska en nukkunut öisin. En saanut unta, kun yritin keksiä syitä elää.

Lukiossa olin yhä kympin tyttö. En kuitenkaan enää kiltti enkä ahkera ja perfektionismikin kitkeytyi jossain vaiheessa pois. Aloin isoseksi, kasvissyöjäksi ja feissariksi. Reilasin ympäri Eurooppaa ja tapasin paljon uusia ihmisiä. Lakkasin välittämästä monista asioista ja samalla aloin välittää itsestäni, aloin määritellä itse itseäni ja rakastuin elämään. 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------     Kuka nyt olen? Olen 19-vuotias tyttönen, joka viettää yllättävää ja hämmentävää välivuotta. Asun kavereideni kanssa, opiskelen avoimessa yliopistossa ja taidanpa kirjoittaa torstaina yhden työsopimuksenkin, hmm hmm. Olen tekopyhä nuori nainen, joka on useammin väärässä kuin oikeassa sekä aina väärään aikaan hiljaa ja väärään aikaan äänessä. Olen vaeltaja, joka ei vieläkään tiedä mihin kuuluu tai mihin on matkalla. Onneksi elämän polulla tärkeintä ei ole määränpää, vaan kuljettu matka. 

Kirjoitan elämästä.