oo siellä jossain mun

sanot, että joskus vuosien päästä meillä on aikaa
niin paljon että voidaan heittäytyä siihen kellumaan
viedään kaksoset Turun linnaan
ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa
se on matkalla Tukholmaankannella muitakin, joilla on aikaa

odotanko turhaan sua sittenkin
mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua

PMMP - Oo siellä jossain mun


Kuullessani yllä siteeraamani kappaleen radiosta, pala nousee kurkkuuni: kappale on niin osuva kuvaus kaukosuhteesta upoten todella syvälle. Ajattelin kertoa teille meidän kahden kaukosuhde-elämästä, koska se on tällä hetkellä niin olennainen osa mun elämää. Haluan antaa teille elävän esimerkin siitä, millaista se voi olla. Erilaisia kokemuksia on yhtä paljon kuin parejakin: toiset vannovat kaukosuhteen nimeen, toiset eivät ikinä harkitsisikaan mahdollisena vaihtoehtona. Itse sijoittaudun johonkin tuohon välimaastoon. 

Tapasin poikaystäväni reilu vuosi sitten, jolloin itse asuin Tampereella ja poikaystävä Porissa. Nyt meikäläinen asuu Turussa ja poikaystävä yhä Porissa. Kolme kuukautta meillä oli mahdollisuus asua yhdessä siinä välissä, mutta muuten meillä on ollut kaukosuhdetta lähes vuoden päivät. Situation tosiaan on sellanen, että mä opiskelen Turun yliopistossa ja tulevaisuudennäkymät on sellaset, että tätä tilannetta jatkuu mun valmistumiseen asti, joka häämöttää jossain viiden vuoden päässä. Eli ikuisuuden päässä.

Mitä kaukosuhde juuri mulle on? Yksittäisiin sanoihin tiivistettynä: tuskaisia bussimatkoja, kyyneleitä, turhautuneisuutta ja kylmiä öitä. Etenkin tämän syksyn aikana nämä seikat ovat olleet hallitsevia, sillä olen ollut välillä todella yksinäinen uudessa kaupungissa, uudessa koulussa ja uusien ihmisten ympäröimänä. Onneksi poikaystäväni on jaksanut olla koko ajan äärimmäisen kärsivällinen ja kannustava. Bussimatkat on ehdottomasti kaikista raskain osa mulle tätä kaukosuhdetta, sillä olen meistä se enemmän matkustava osapuoli poikaystäväni kolmivuorotyön takia. En tällä hetkellä osaa kuvailla tuskallisempaa tunnetta, kuin bussiin nouseminen tietäen, että ei näe toista ihmistä moneen päivään. 

Hahhaa, ja ettei sentään ihan vaivuta masennukseen, siltä toiselta kannalta kaukosuhde on: pitkiä puheluita, yllätystekstareita, lämpimiä jälleennäkemisiä sekä yhteisen ajan vaalimista. Yksin ollessa kaukana toisesta tuntuu ihanalta kaivata, tuntuu ihanalta tietää, että tuolla jossain on joku, joka ajattelee ja joka kaipaa takaisin. Yhteisiä hetkiä osaa vaalia niin paljon enemmän, kun niitä on odottanut pitkään. Toiseen viereen nukahtamista osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun on monta yötä nukkunut yksin. Toisen seuraa kunnioittaa niin paljon enemmän, kun on puhellut viikon yksinään.

Mulla itselläni suhtautuminen kaukosuhteeseen vaihtelee päivittäin. Toisinaan ajattelen, että en todellakaan jaksa enää. I'm tired of missing you ja sillee. Mut toisinaan ajattelen, että kaukosuhde on suorastaan siunaus! 


Siirappinen lopetus, mutta en voinut vastustaa: 

Together forever never apart, maybe in distance but never in heart.


PS. Kusipäisintä on ehkä ihmiset, jotka sanoo "no onneks pori ei oo kaukana". No voi nyt jumalauta, ei lohduta tipan tippaa. Mulle on ihan sama onko mun poikaystävä 200km vai 20 000km päässä - mun lähellä se ei kuitenkaan oo, mun vieressä se ei kuitenkaan oo, sillon kun mä sitä tarvitsisin. Poissa se on joka tapauksessa. Ni. Saatanan ajattelemattomat torvet.

Dagen efter

Tulen aina muistamaan nuo vadelmat

Tapetissa

Jota tuijotan

Ainoa asia, johon kykenen.

Ne ovat vieraat ja tuntemattomat, mutta olen täällä.

Kykenemättä nukkumaan, kykenemättä nousemaan, tässä makaan.

Ei ole muuta

Vain vadelmat,

joita en pysty koskettamaan
Makeus,

jota en pysty suussani maistamaan

Ei ole muuta

Ei minulla ole runoja tälle tunteelle

Olet autuus, olet rauha

Olet eden, olet turva

Lempinimiäsi

Niitä on monia sinulle

rakas lapsi,

joka kanssani olet

Yhdessä

me molemmat olemme

silmät kirkkaina

Ei

tämä ei riitä

ei minulla ole runoja tälle tunteelle