oo siellä jossain mun

sanot, että joskus vuosien päästä meillä on aikaa
niin paljon että voidaan heittäytyä siihen kellumaan
viedään kaksoset Turun linnaan
ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa
se on matkalla Tukholmaankannella muitakin, joilla on aikaa

odotanko turhaan sua sittenkin
mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua

PMMP - Oo siellä jossain mun


Kuullessani yllä siteeraamani kappaleen radiosta, pala nousee kurkkuuni: kappale on niin osuva kuvaus kaukosuhteesta upoten todella syvälle. Ajattelin kertoa teille meidän kahden kaukosuhde-elämästä, koska se on tällä hetkellä niin olennainen osa mun elämää. Haluan antaa teille elävän esimerkin siitä, millaista se voi olla. Erilaisia kokemuksia on yhtä paljon kuin parejakin: toiset vannovat kaukosuhteen nimeen, toiset eivät ikinä harkitsisikaan mahdollisena vaihtoehtona. Itse sijoittaudun johonkin tuohon välimaastoon. 

Tapasin poikaystäväni reilu vuosi sitten, jolloin itse asuin Tampereella ja poikaystävä Porissa. Nyt meikäläinen asuu Turussa ja poikaystävä yhä Porissa. Kolme kuukautta meillä oli mahdollisuus asua yhdessä siinä välissä, mutta muuten meillä on ollut kaukosuhdetta lähes vuoden päivät. Situation tosiaan on sellanen, että mä opiskelen Turun yliopistossa ja tulevaisuudennäkymät on sellaset, että tätä tilannetta jatkuu mun valmistumiseen asti, joka häämöttää jossain viiden vuoden päässä. Eli ikuisuuden päässä.

Mitä kaukosuhde juuri mulle on? Yksittäisiin sanoihin tiivistettynä: tuskaisia bussimatkoja, kyyneleitä, turhautuneisuutta ja kylmiä öitä. Etenkin tämän syksyn aikana nämä seikat ovat olleet hallitsevia, sillä olen ollut välillä todella yksinäinen uudessa kaupungissa, uudessa koulussa ja uusien ihmisten ympäröimänä. Onneksi poikaystäväni on jaksanut olla koko ajan äärimmäisen kärsivällinen ja kannustava. Bussimatkat on ehdottomasti kaikista raskain osa mulle tätä kaukosuhdetta, sillä olen meistä se enemmän matkustava osapuoli poikaystäväni kolmivuorotyön takia. En tällä hetkellä osaa kuvailla tuskallisempaa tunnetta, kuin bussiin nouseminen tietäen, että ei näe toista ihmistä moneen päivään. 

Hahhaa, ja ettei sentään ihan vaivuta masennukseen, siltä toiselta kannalta kaukosuhde on: pitkiä puheluita, yllätystekstareita, lämpimiä jälleennäkemisiä sekä yhteisen ajan vaalimista. Yksin ollessa kaukana toisesta tuntuu ihanalta kaivata, tuntuu ihanalta tietää, että tuolla jossain on joku, joka ajattelee ja joka kaipaa takaisin. Yhteisiä hetkiä osaa vaalia niin paljon enemmän, kun niitä on odottanut pitkään. Toiseen viereen nukahtamista osaa arvostaa niin paljon enemmän, kun on monta yötä nukkunut yksin. Toisen seuraa kunnioittaa niin paljon enemmän, kun on puhellut viikon yksinään.

Mulla itselläni suhtautuminen kaukosuhteeseen vaihtelee päivittäin. Toisinaan ajattelen, että en todellakaan jaksa enää. I'm tired of missing you ja sillee. Mut toisinaan ajattelen, että kaukosuhde on suorastaan siunaus! 


Siirappinen lopetus, mutta en voinut vastustaa: 

Together forever never apart, maybe in distance but never in heart.


PS. Kusipäisintä on ehkä ihmiset, jotka sanoo "no onneks pori ei oo kaukana". No voi nyt jumalauta, ei lohduta tipan tippaa. Mulle on ihan sama onko mun poikaystävä 200km vai 20 000km päässä - mun lähellä se ei kuitenkaan oo, mun vieressä se ei kuitenkaan oo, sillon kun mä sitä tarvitsisin. Poissa se on joka tapauksessa. Ni. Saatanan ajattelemattomat torvet.

Dagen efter

Tulen aina muistamaan nuo vadelmat

Tapetissa

Jota tuijotan

Ainoa asia, johon kykenen.

Ne ovat vieraat ja tuntemattomat, mutta olen täällä.

Kykenemättä nukkumaan, kykenemättä nousemaan, tässä makaan.

Ei ole muuta

Vain vadelmat,

joita en pysty koskettamaan
Makeus,

jota en pysty suussani maistamaan

Ei ole muuta

Ei minulla ole runoja tälle tunteelle

Olet autuus, olet rauha

Olet eden, olet turva

Lempinimiäsi

Niitä on monia sinulle

rakas lapsi,

joka kanssani olet

Yhdessä

me molemmat olemme

silmät kirkkaina

Ei

tämä ei riitä

ei minulla ole runoja tälle tunteelle

Oli tammikuu pitkä ja tipaton

Onpa huono otsikko, kun ei sisällä edes puolta totuutta.. Sillä, to be honest, tammikuuni hurahti ohi yhtä nopeasti kuin tämän iltainen kuohuviini hulahti päähäni. Se ei siis todellakaan ollut pitkä, vaikkakin erittäin tapahtumarikas! En onnistunut pitämään kuuta myöskään täydellisen tipattomana, sillä muutama väistämätön alkoholia vaativa tilanne asettui ikävästi minun ja Tipattoman Tammikuun välille.. On kuitenkin todettava, että olihan se kuivin kuu aikoihin! 

Tämän postauksen ainoaksi todelliseksi sisällöksi jää allaoleva IN- ja OUT-listani. Koen kuitenkin pakottavaa tarvetta jakaa ajatukseni kanssanne ja toivon hartaasti, ettei OUT-listani pilaa kenenkään ruusuista ystävänpäivä-fiilistä.

IN

1. Tv-sarja How I met your mother

- Ensimmäiset jaksot katsottuani ajattelin, että onpas mitäänsanomaton sarja. Ihan OK. Ihan kelpo. Nyt, ensimmäiset kaksi kautta katsottuani olen aivan hullaantunut. Oh, Ted Mosby, marry me! En olisi ikinä selvinnyt junamatkaa Oulu-Pori ilman yhdistelmää Nokia Lumia 625 + Netflix + How I met your mother. Ikinä!

2. Jenni Vartiainen

- Suru on kunniavieras muutti käsitykseni kyseisestä artistista. Herranjumala mikä kappale! Sen ansiosta olen viime aikoina perehtynyt Jennin tuotantoon ihan uudella tarmolla ja olen oikeastaan aika yllättynyt ja hämmästynyt siitä, kuinka paljon löytämästäni pidän. Jenni Vartiainenhan on ihan oikeasti lahjakas, taivas sentään. Ja taustalla vaikuttava Mariska ansaitsee myös oman osansa gloriasta, hatun nostoja hänelle.

3. Stam1na 

- Stam1nan uusin levy, SLK, on ihan tajuttoman hyvä. Kappaleet Dynamo, Kuoliaaksi ruoskitut hevoset ja SLK etenkin. En omista levyä itse, mutta onneksi poikaystäväni luona levy pyörii enemmän kuin runsaanpuoleisesti.

4. Poikaystävä
- No siis, nyt kun sen mainitsin, niin oli pakko tehdä oma kohta omalle kullalle. Oon aika onnellinen omastani tällä hetkellä.

5. Flappy Bird

- KUINKA KOUKUTTAVA PELI! Aaaaaaaaaaaaa! Olin kuullut siitä jo aikaisemmin, mutta latasin sen vasta nähdessäni erään työkaverini pelaavan sitä. Nyt toivon, etten koskaan olisi sitä ladannutkaan.. Unettomat yöt seuraavat Flappy Bird -addiktia.

OUT

1. Oulu
- Vietin tammikuun viimeisen viikon Oulussa, tuolla Skandinavian pohjoisessa pääkaupungissa. Ugh.. Mm. syvintä sisintä viiltävä kylmyys, aikatauluista lipsuvat (lipsua on AIVAN liian lievä verbi kuvaamaan todellista tilannetta) paikallisbussit ja teiden olematon hiekoittaminen saavat vieläkin niskavillani pystyasentoon. Vain ihanat feissarit auttoivat minut selviämään kyseisessä kadotuksen kaupungissa. Don't make me go back, I beg you!

2. Hola app
- Oh ma gawd.............. Hola app, you let me down. Get the fuck out of my Google Chrome or I'll smash you into pieces.

3. Ihmiset, joilla ei ole käytöstapoja
- Viime aikoina olen saanut töissä lähietäisyydeltä huutosaarnan nuorelta naiselta sekä kumiankan päähäni opiskelijapoikaporukalta. Mainitakseni joitakin.

4. Ystävänpäiväkorttien tekemisen unohtaminen
- Olen paha ihminen.

5. Flappy Bird
- KUINKA KOUKUTTAVA PELI! Aaaaaaaaaaaaa!

Happy Valentine's Day to all of you my frengers out there ♥

Hedelmällisempää tekstiä luvassa myöhemmin helmikuussa! Tämä postaus lähinnä elonmerkkinä. 

Luut

käytän tilanteen hyväksi

kierrätän tuskani

luon kauneinta rumuutta

muodosta muotoon

jota en tunne

hauras

heikko

sairas

hulluudesta kertoo hymy

joka katsoo näännyttäjän peilistä

vielä vähän

(fulminate 2011)

Tällainen runo näin alkuvuoteen, kun ihmismassat alkavat käynnistää kesäkuntoprojektejaan. Viesti teille: Älkää näännyttäkö itseänne niinkuin minä joskus tein. Laihtuminen koukuttaa, joten yrittäkää muistaa: kohtuu kaikessa. ♥

xoxo, fulminate

Ruusu - suuhun - vie!

Nämä sanat kaikuivat juuri ennen kuin noin 700 upseerioppilasta ampaisivat juoksuun meitä aveceja kohti eilen Reserviupseerikoulun (RUK) kurssin 243 Vaisto -kurssijuhlan Ruusurynnäkössä. Tämä Ruusurynnäkkö on jo vuosikymmenet kurssijuhlat aloittanut perinne, jossa upseerioppilaat ja heidän avecinsa järjestetään vastakkaisiin riveihin RUK:n päärakennuksen pihalle, jonka jälkeen upseerioppilaat ryntäävät käskyn kuultuaan ruusu suussa etsimään oman avecinsa ja ojentamaan tälle ruusun. Meidät avecit oli järjestetty riviin upseerioppilaidemme yksikön mukaan, joten olin tuliasemapatterin upseerioppilaiden avecien seassa - siltikin kesti tovin, että upseerioppilaani, ystäväni Antti, löysi minut ihmispaljoudesta! 

Ruusun saatuani siirryimme Antin ja muiden juhlijoiden kanssa Tykistökasarmille. Siellä meille daameille oli varattu muutama tupa laittautumista varten. Ne kaikki olivat täynnä kauneuspöytiä ja peilejä, mutta oli työn ja tuskan takana löytää itselle jokin peilin kulma, josta itsensä juuri ja juuri näkisi. Meikkaaminen oli siis hieman vaivalloista, olisinpa ottanut oman peilin mukaan! Lopulta kuitenkin sain luomeni vihreiksi ja huuleni punaisiksi ja saatoin poistua touhuilevien naisten seasta. Tai no, olihan sinne muutama upseerioppilaskin eksynyt avustamaan daamiaan, esim. pitelemään käsipeiliä.

Meikattuani siirryin Antin tupaan, jossa hänen tupakaverinsa ja heidän daaminsa viettivät aikaa. Tiesimme, että meillä olisi vapaa-aikaa vielä muutama tunti, joten lähdimme Haminan kaupungille. Upseerioppilaiden huutava nälkä vaati pikaruokaa (vaikka juhla-ateria olisi seuraavana ohjelmassa..), joten menimme porukalla Heseen. Sain jatkuvasti kuulla heidän seurassaan armeijaslangia ja minä tietenkin vaadin suomentamista, ehkä Antin ärsytykseksikin asti. Kyllähän mä jotain movettamisista ja gonahtamisista tiesinkin jo entuudestaan, mutta silti. Ja voi taivas niitä lempinimiä...

Kasarmille palattuamme joimme kahvit ja minä vaihdoin juhlamekon ja oheishärpäkkeet ylleni. Jouduin vähän väliä parantelemaan kosteassa ilmassa kärsinyttä kiharakampaustani. Valmistauduttuani lähdimme Muonituskeskukseen nauttimaan juhlapäivällistä, joka sisälsi kermaperunoita, paahtopaistia ja punaviinikastiketta, yrttimaustettuja kasviksia, fetasalaattia, leipää ja suklaamoussea. Valitettavasti itseltäni katosi päivällisen aikana ruokahalu. Arvelen, että se johtui siitä, kun edeltävä yö valmistautumisineen ja kuudelta aamulla lähtevine busseineen oli hieman hektistä ja stressaavaa. Stressi vie minulta hetkessä ruokahalun tipotiehen! Onneksi sain kuitenkin melko hyvin syötyä, minkä jälkeen siirryimme päärakennukseen odottelemaan juhlan alkua.

Anniskelualueet olivat auki, joten ihmiset viettivät aikaa juomia nauttien ja istuskellen erilaisissa rennoissa oleskelutiloissa, joita päärakennukseen oli järjestetty. Listahitit kaikuivat kaiuttimista ja ihmisillä oli hauskaa. Kuuden aikaan oli siirryttävä Maneesiin, päärakennuksen auditorioon, jossa iltajuhla polkaistiin käyntiin. Tilaa ei ole suunniteltu niin suurelle joukolle kuin minkä 1400 kurssijuhlaa viettävää muodostavat, joten avecit käskettiin istumaan upseerioppilaidensa syliin. Ohjelmassa soittokunta esitti muutaman kappaleen, upseerioppilaiden kuoro lauloi ja kuultiin muutama puhe. Ohjelman jälkeen tanssiaiset alkoivat Maneesin aulassa. Tanssimme Antin kanssa yhden valssin, jonka jälkeen menimme takaisin oleskelutiloihin. 

Loppuilta kului nopeasti esim. pääesiintyjä Sannin keikkaa seuratessa, oleskelutiloissa ihmisten kanssa jutellessa ja loppuillan Speksissä. Speksi on illan huipennus, joka koostuu upseerioppilaiden näyttelemistä sketseistä, jotka kertovat upseerioppilaan arjesta RUK:ssa. Ne olivat ihan tajuttoman hauskoja ja minäkin nauroin katketakseni, vaikken kaikkia upseerioppilaiden inside-juttuja tietenkään ymmärtänyt. Speksin jälkeen, noin 00.30, haimme matkatavaramme ja suuntasimme bussilla Vantaalle, jossa hotelli sijaitsi. Aika kivat juhlat!


Tässä vielä kuva omasta lookistani:

Joulumasennus

Tervehdys vuosi 2014! Tervehdys te kaikki! 

Jouluna vietin paljon aikaa kotona perheen ja koirien kanssa, mutta ehdin näkemään myös monia ystäviä. Kävin kahdesti ravintolassa, kerran elokuvissa ja useammissakin illanistujaisissa. Aika kului kieltämättä mukavasti, mutta en tänäkään vuonna välttynyt joulumasennukselta. Joka joulu se tulee, toisinaan kevyemmin ja toisinaan rankemmin, mutta aina se tulee. MA-SEN-TAA.

Olin jo kirjoittamassa "en tiedä miksi, mutta aina se tulee", mutta sitten tajusin, että kyllähän minä tiedän mistä se johtuu! 

Joulu on ihana iloinen juhla. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Miksi kukaan olisi silloin masentunut? No, siksipä juuri! Joulu on niin 100-prosenttisen täyteen latautunut hyvää mieltä ja iloa, että oikein pyörryttää. Jos itsellä on jokin vinossa tai vain yleisesti ei ole joulumieltä, syntyy ikävä ristiriita oman olon ja ympäristön välille. Pitää hymyillä ja nauraa, ettei pilaisi toisten joulumieltä. Minulle tästä syntyy tukehtunut olo ja masennus. 

Kuten varmasti monella muullakin, meidän perheellämme on tapana viettää joulu perheen ja sukulaisten kanssa. Jouluaatto kuluu jokseenkin samalla kaavalla vuosittain: jouluruokailu, lahjojen jakaminen, joulusauna ym. jouluperinteet kuuluvat päivän ohjelmaan. Jouluaatto on jotenkin niin pyhä päivä, ettei silloin voi tehdä ihan mitä vaan. Ja sekös minua taas ahdistaa. Yleensä juuri jouluisin tajuan sen, kuinka tärkeää minulle tosissaan on vapaus ja valta hallita omaa aikaani ja omia tekemisiäni. Jouluna ei lenkkeillä, eikä mennä kuntosalille. Jouluna ei vuokrata leffoja ja tilata kotiin pizzaa. Jouluna ei voi viettää pyjamapäivää koko päivän sängyssä nukkuen tai lähteä extempore-reissulle. Minusta se, että vuodessa on muutama päivä, jolloin ei saa tai ei voi tehdä jotain, on ahdistavaa. Melko lievästi mutta kuitenkin. En minä sentään jouluisin ota rauhoittavia ja itkeskele itseäni uneen, mutta ahdistaa yhtä kaikki. Se, että pitää olla iloinen ja tehdä tiettyjä asioita. 

Jouluminä ja siskon koira :)

MUTTA älkää ymmärtäkö väärin, kyllä minulla oli ihana ja lämmin joulu ♥ Eikä edes masentanut yhtä paljon kuin yleensä jouluisin, heh! Kirjoitin tämän tekstin näin hieman jälkeenpäin etten pilaa kenenkään jouluiloa tartuttamalla angstiani. Taas yksi asia mitä en VOINUT tehdä.. Murrrr..

Today is the first page of a 365 page book. Let's write a good one!